TUOMO ELIAS SIPONEN

Tunsin riipaisevan riemun

mutta lyhyt oli riemun lento

kun sylissäni pidin pientä sairasta lasta

sä pienoinen et nähnyt taivasta

et pilviä et kukkaisten loistoa

se onni oli sulta pois

nöyrästi sä kärsit

urhoollisesti taistelit tuskias vastaan

liian varhain tuli ilta

joulukuun hiljaisuus tyyni rauha

kun sylistäni jouduit yön sylihin

hetken sylissäni sua lämmitin

ennen kuin laitoin maan syvään yöhön

roudan kylmään multahan

jäljelle jäi viha rakkaus ikävä.

Erkki Siponen

Miten kylmä on ihosi pinta

se ei ole ihoas se on jäätä

lumikide se on joka siinä kimmeltää

vain valo auringon sen lämmittää

jääkylmä mut iho kuitenkin

mä mursin tuon jään

kun polvistuin äärelle alttarin

suutelin kättäs niin lämpimää

siihen heikkona hetkenä tarttua saan

siitä mä silloin avun saan

sä hurmasit silmilläs mun

sä silmilläs sulatit mun sydämeni jään.

Erkki Siponen