Historia
SIPOSTEN SUVUN HISTORIAA JA HENKILÖITÄ PIELISEN ALUEELLA
Pielisjärven pitäjän alue liitettiin Ruotsin valtakuntaan Stolbovan rauhan sopimuksessa vuonna 1617, jossa Käkisalmen lääni ja Inkerinmaa liitettiin Ruotsiin. Käkisalmen lääniin kuuluivat nykyisen Lieksan, Nurmeksen, Valtimon, Rautavaaran ja Juuan alueita sekä osia Kontiolahden alueesta. Ruotsin valtaantulo aiheutti suuria muutoksia koko alueen elämässä ja väestörakenteessa. Pielisen alueen erikoisasema raja-alueena sai aikaan monia helpotuksia, joista seurasi voimakas muuttoliike itään päin Pohjanmeren rannikolta, Oulun tienoilta sekä Savosta ja Kainuusta. Pielisjärven alue oli alkanut autioitua venäläisten hyökkäyksien ja tuhotöiden seurauksena. Ortodoksiuskoisten oli paettava raja-alueen itäpuolelle. Ruotsin vallan suojelemiseksi idän uhkaa vastaan ja autioitumisen estämiseksi, alettiin aluetta asuttaa tukitoimien avulla. Uudisasutuksen houkuttimina käytettiin vapaita verovuosia ja vapautusta sotaväenotosta. Ruotsi oli koko 1600-luvun alkupuolen käynyt sotia, joista aiheutui jatkuvia, ankaria rasituksia väestölle. Verot koettiin erittäin raskaiksi, mutta sotaväenotot koettiin vielä pahemmiksi. Monet Pohjanmaan, Savon ja Kainuun nuorista miehistä alkoivat vältellä joutumasta sotaväkeen ja he hakivat uusia ja rauhallisempia asuinalueita muualta joko pohjoisesta tai idästä, Pielisjärven alueelta. Sen seurauksena Pielisjärven väestö alkoi kasvaa nopeasti vuodesta 1618 noin 340 hengestä vuoteen 1655 mennessä noin 2900 henkeen. Pielisjärven alueelle muutti pääasiassa luterilaista väestöä.
Tämän muuttoliikkeen mukana tuli lähinnä Oulun seudulta, Siposten suvun esi-isä, nimeltään Nils Sipola ( Sipoin ). Oulun tienoilla asui näinä aikoina Sipoin, Sippoin, Sipoila, Sipola ja Sipolainen nimisiä perheitä. Heitä muutti erityisesti Oulusta pohjoiseen ja itään. Siponen-nimi alkoi esiintyä Pielisjärvellä 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa. Nimen muutos -nen-päätteiseksi tapahtui vähitellen, kuten muissakin itä-suomalaisissa sukunimissä. Sipola-nimi säilyi Oulusta pohjoiseen.
Sipolan muuton syitä emme ole voineet selvittää, emmekä vielä tiedä hänen henkilö- ja perhetietojaan. Hän oli luku- ja kirjoitustaitonen, joka oli silloin 1600-luvun alussa melko harvinaista. Hän asettui asumaan Pielisjärven Kylälahden Pehkolan tilalle n:ro 4. Tiedämme sen, että hän oli lainannut etukäteen rahat tilanostoon Oulusta, koska oululainen raatimies, Hans Hansson, peri häneltä vuonna 1643 oikeusteitse saataviaan yhteensä 19 taalaria ja 11 äyriä. Nils Sipola (Sipoin) ei kuitenkaan asunut Pehkolan tilalla kovin pitkään, koska vuonna 1651 hän oli jo uudisraivaajana Pielisjärven Varpasen Parnunniemessä. Hän asui tilalla aina vuoteen 1670, jolloin tila siirtyi Parnun veljesten omistukseen. Nils oli aktiivinen uudisasukas, ja hän kohosi tärkeäksi luottamushenkilöksi paikallisten talonpoikien keskuudessa. Kun paikallinen nimismies, Henrik Danielsson, joutui yllättäen vuonna 1656 venäläisten vangiksi ja katosi sille tielleen, hoitivat nimismiehen virkaa viekiläinen talonpoika, Nils Sipola ja haapajärveläiset Pekka Suhonen ja Martti Puhakka vuoteen 1659 saakka, jolloin uudeksi nimismieheksi valittiin Henrik Ahlholm. Nimismies oli läänin voudin alainen ylin virkamies, jonka elämisen pitäjäläiset maksoivat.
Vuodelta 1670 on tietoa Varpasen uudistilan Mäkilä R:ro 12 isännästä, Iisakki Siposesta ja hänen pojastaan Niilo Siposesta, joka osallistui tunnettuun "nälkäkapinaan" ja Lieksan hovin ryöstöön joulukuussa 1696.Talonpoikien kapina ja ryöstöt käynnistyivät veronkantokirjurin, Simo Afflektin, "Hurtan" kovien veronperintäkeinojen takia, joita pidettiin epäoikeudenmukaisina. Kaikki kapinasta syytetyt 18 pielisjärveläistä tuomittiin kuolemaan Pielisjärven käräjillä helmikuussa 1697. Niilo Siponen pakeni kuitenkin tuomiota itärajan taakse. Niilon paettua tuomio annettiin hänen isälleen Iisakki Siposelle, joka kuoli jo ennen tuomiota kotonaan maaliskuussa 1697.
Siposia muutti vuonna 1685 itään Ilomantsin Tyrjän kylään uudisasukkaiksi. He olivat ensimmäisiä Pielisjärveltä poismuuttaneita Siposia. Näinä aikoina Siposten perheitä alkoi muuttaa myös muille lähialueille ja Savoon, Kainuuseen, Pohjanmaalle. Varhaisin Pielisjärven länsipuolelle muuttanut Siponen oli Birgit Siponen (1662-1730), joka avioitui Juuan Larinsaaren Pentti Markuksenpoika Lehikoisen kanssa. Vuoden 1697 tilarekisterin mukaan he olivat ainoat talolliset Larinsaaressa. Maatalouden ja metsänhoidon lisäksi he harjoittivat kauppaa tilan maalaistuotteilla. Sen ajan verotietojen mukaan he olivat varsin varakkaita talollisia.
Pielisjärven alueen tunnetuin ja pelätyin uhripaikka sijaitsi Kolilla. Mustarintaisia henkiolentoja tiedettiin asuneen pitkään Kolin rinteillä ja niitä pelättiin niin, että sinne alettiin muuttaa vasta 1750-luvulta lähtien. Ensimmäiset Siposet muuttivat aluksi läheiseen Hattusaareen. Isak (Paavonpoika) Siponen (1737-1782) asettui perheineen asumaan 1750-luvulla Anttilaan, joka oli osa Viensuun R:no 15 tilaa. Hattusaareen muutettiin Viensuulta ja Vuonislahdesta. Hattusaaresta muodostui yksi Siposen suvun pysyviä asuinsijoja. Siposia muutti vuosisadan lopulla lähialueille ja vaaroille.
Uudistilojen perustaminen antoi aikaisempaa parempaa asuintilaa ja toimeentulon mahdollisuuksia maanviljelyssä ja metsästyksessä. Myös Siposten perheitä muutti läheisille vaaroille kruunun maiden ja uudistilojen vuokralaisiksi. Uudistilojen perustamisen ja maankäytön tehostamisen ohella, mäkitupalaisten ja torppien määrä lisääntyi 1800-luvun alussa koko pitäjässä 70-80 prosenttia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tilattoman väestön elinmahdollisuudet olivat edelleen sidoksissa perinteisiin maatalous- ja metsätöihin.
Koska oman tilan ulkopuolella alettiin tehdä muillekin töitä, käsityöammatit alkoivat vähitellen kasvaa. Ammatin harjoittamiseen tarvittiin vielä maaherran myöntämä elinkeinolupa. Se myönnettiin oman pitäjän erityisestä anomuksesta sekä ammattitaidon että kunniallisen elämäntavan perusteella. Käsityöläiset, kuten suutarit ja räätälit siirtyivät asuinpaikasta toiseen pitäjän sisällä. Suuret asutuskeskukset ja kauppapaikat tarjosivat työmahdollisuuksia kasvavalle väestölle. Muuttoliike suuntautui ensin Pohjois-Karjalan pitäjän alueelle, Etelä-Karjalaan ja Pohjois-Savon itäosiin. Pääosa muuttajista oli talollisen poikia ja tyttäriä sekä renkiä ja piikoja. Myös torppareita, mäkitupalaisia ja käsityöläisiä etsiytyi uusien työ- ja elinmahdollisuuksien takia asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin, kuten Viipuriin, Kuopioon, Sortavalaan ja Pietariin. Siposten perheistä monet perheen nuoret muuttivat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin. Oli lähdettävä muualle etsimään työtä ja oppimaan uutta ammattia.
Sukukirjassa on esitetty kaksi sukuhaaraa, joista tiedot on voitu kerätä ja julkaista 1600-luvun alusta 2000-luvulle saakka. Toinen sukuhaara alkaa Jaakko (Jacob) Siposesta (1675-1751) ja hänen puolisostaan, Margaretasta (1681-1737; e. Puittinen) sekä toinen sukuhaara perustuu, Nils Iisakinpoika Siposesta ja hänen puolisostaan, Louisa (Loviisa) Luotoinesta alkaneeseen sukuun. Heidän poikansa Iisak (Nilsinpoika) Siponen (s. 1694- k. n. 1750) jatkoi sukua, kun perheeseen syntyi kolme lasta: Paavo, Isak ja Riitta. Kahdesta sukuhaarasta on tietoja jo kahdeksan sukupolven ajalta. Siposten suku on elänyt Pielisen seuduilla lähes neljän vuosisadan ajan. Vaikka suvun alkuperä on peräisin länsirannikolta, Oulun tienoilta, sen juuret ovat olleet pitkään ja ovat edelleen Pohjois-Karjalassa. Sieltä muutettiin vuosisatojen aikana muualle Suomeen ja ulkomaille.
Siposten sukuseura perustettiin Lieksassa 10.8.1995 ja kymmenvuotistapaaminen pidettiin myös siellä 9.7.2005. Sukutapaamisia pidetään joka toinen vuosi, jonka paikasta päätetään erikseen sukukokouksessa. Sukutapaamiset ovat yksipäiväisiä.
Tämän muuttoliikkeen mukana tuli lähinnä Oulun seudulta, Siposten suvun esi-isä, nimeltään Nils Sipola ( Sipoin ). Oulun tienoilla asui näinä aikoina Sipoin, Sippoin, Sipoila, Sipola ja Sipolainen nimisiä perheitä. Heitä muutti erityisesti Oulusta pohjoiseen ja itään. Siponen-nimi alkoi esiintyä Pielisjärvellä 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa. Nimen muutos -nen-päätteiseksi tapahtui vähitellen, kuten muissakin itä-suomalaisissa sukunimissä. Sipola-nimi säilyi Oulusta pohjoiseen.
Sipolan muuton syitä emme ole voineet selvittää, emmekä vielä tiedä hänen henkilö- ja perhetietojaan. Hän oli luku- ja kirjoitustaitonen, joka oli silloin 1600-luvun alussa melko harvinaista. Hän asettui asumaan Pielisjärven Kylälahden Pehkolan tilalle n:ro 4. Tiedämme sen, että hän oli lainannut etukäteen rahat tilanostoon Oulusta, koska oululainen raatimies, Hans Hansson, peri häneltä vuonna 1643 oikeusteitse saataviaan yhteensä 19 taalaria ja 11 äyriä. Nils Sipola (Sipoin) ei kuitenkaan asunut Pehkolan tilalla kovin pitkään, koska vuonna 1651 hän oli jo uudisraivaajana Pielisjärven Varpasen Parnunniemessä. Hän asui tilalla aina vuoteen 1670, jolloin tila siirtyi Parnun veljesten omistukseen. Nils oli aktiivinen uudisasukas, ja hän kohosi tärkeäksi luottamushenkilöksi paikallisten talonpoikien keskuudessa. Kun paikallinen nimismies, Henrik Danielsson, joutui yllättäen vuonna 1656 venäläisten vangiksi ja katosi sille tielleen, hoitivat nimismiehen virkaa viekiläinen talonpoika, Nils Sipola ja haapajärveläiset Pekka Suhonen ja Martti Puhakka vuoteen 1659 saakka, jolloin uudeksi nimismieheksi valittiin Henrik Ahlholm. Nimismies oli läänin voudin alainen ylin virkamies, jonka elämisen pitäjäläiset maksoivat.
Vuodelta 1670 on tietoa Varpasen uudistilan Mäkilä R:ro 12 isännästä, Iisakki Siposesta ja hänen pojastaan Niilo Siposesta, joka osallistui tunnettuun "nälkäkapinaan" ja Lieksan hovin ryöstöön joulukuussa 1696.Talonpoikien kapina ja ryöstöt käynnistyivät veronkantokirjurin, Simo Afflektin, "Hurtan" kovien veronperintäkeinojen takia, joita pidettiin epäoikeudenmukaisina. Kaikki kapinasta syytetyt 18 pielisjärveläistä tuomittiin kuolemaan Pielisjärven käräjillä helmikuussa 1697. Niilo Siponen pakeni kuitenkin tuomiota itärajan taakse. Niilon paettua tuomio annettiin hänen isälleen Iisakki Siposelle, joka kuoli jo ennen tuomiota kotonaan maaliskuussa 1697.
Siposia muutti vuonna 1685 itään Ilomantsin Tyrjän kylään uudisasukkaiksi. He olivat ensimmäisiä Pielisjärveltä poismuuttaneita Siposia. Näinä aikoina Siposten perheitä alkoi muuttaa myös muille lähialueille ja Savoon, Kainuuseen, Pohjanmaalle. Varhaisin Pielisjärven länsipuolelle muuttanut Siponen oli Birgit Siponen (1662-1730), joka avioitui Juuan Larinsaaren Pentti Markuksenpoika Lehikoisen kanssa. Vuoden 1697 tilarekisterin mukaan he olivat ainoat talolliset Larinsaaressa. Maatalouden ja metsänhoidon lisäksi he harjoittivat kauppaa tilan maalaistuotteilla. Sen ajan verotietojen mukaan he olivat varsin varakkaita talollisia.
Pielisjärven alueen tunnetuin ja pelätyin uhripaikka sijaitsi Kolilla. Mustarintaisia henkiolentoja tiedettiin asuneen pitkään Kolin rinteillä ja niitä pelättiin niin, että sinne alettiin muuttaa vasta 1750-luvulta lähtien. Ensimmäiset Siposet muuttivat aluksi läheiseen Hattusaareen. Isak (Paavonpoika) Siponen (1737-1782) asettui perheineen asumaan 1750-luvulla Anttilaan, joka oli osa Viensuun R:no 15 tilaa. Hattusaareen muutettiin Viensuulta ja Vuonislahdesta. Hattusaaresta muodostui yksi Siposen suvun pysyviä asuinsijoja. Siposia muutti vuosisadan lopulla lähialueille ja vaaroille.
Uudistilojen perustaminen antoi aikaisempaa parempaa asuintilaa ja toimeentulon mahdollisuuksia maanviljelyssä ja metsästyksessä. Myös Siposten perheitä muutti läheisille vaaroille kruunun maiden ja uudistilojen vuokralaisiksi. Uudistilojen perustamisen ja maankäytön tehostamisen ohella, mäkitupalaisten ja torppien määrä lisääntyi 1800-luvun alussa koko pitäjässä 70-80 prosenttia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tilattoman väestön elinmahdollisuudet olivat edelleen sidoksissa perinteisiin maatalous- ja metsätöihin.
Koska oman tilan ulkopuolella alettiin tehdä muillekin töitä, käsityöammatit alkoivat vähitellen kasvaa. Ammatin harjoittamiseen tarvittiin vielä maaherran myöntämä elinkeinolupa. Se myönnettiin oman pitäjän erityisestä anomuksesta sekä ammattitaidon että kunniallisen elämäntavan perusteella. Käsityöläiset, kuten suutarit ja räätälit siirtyivät asuinpaikasta toiseen pitäjän sisällä. Suuret asutuskeskukset ja kauppapaikat tarjosivat työmahdollisuuksia kasvavalle väestölle. Muuttoliike suuntautui ensin Pohjois-Karjalan pitäjän alueelle, Etelä-Karjalaan ja Pohjois-Savon itäosiin. Pääosa muuttajista oli talollisen poikia ja tyttäriä sekä renkiä ja piikoja. Myös torppareita, mäkitupalaisia ja käsityöläisiä etsiytyi uusien työ- ja elinmahdollisuuksien takia asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin, kuten Viipuriin, Kuopioon, Sortavalaan ja Pietariin. Siposten perheistä monet perheen nuoret muuttivat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin. Oli lähdettävä muualle etsimään työtä ja oppimaan uutta ammattia.
Sukukirjassa on esitetty kaksi sukuhaaraa, joista tiedot on voitu kerätä ja julkaista 1600-luvun alusta 2000-luvulle saakka. Toinen sukuhaara alkaa Jaakko (Jacob) Siposesta (1675-1751) ja hänen puolisostaan, Margaretasta (1681-1737; e. Puittinen) sekä toinen sukuhaara perustuu, Nils Iisakinpoika Siposesta ja hänen puolisostaan, Louisa (Loviisa) Luotoinesta alkaneeseen sukuun. Heidän poikansa Iisak (Nilsinpoika) Siponen (s. 1694- k. n. 1750) jatkoi sukua, kun perheeseen syntyi kolme lasta: Paavo, Isak ja Riitta. Kahdesta sukuhaarasta on tietoja jo kahdeksan sukupolven ajalta. Siposten suku on elänyt Pielisen seuduilla lähes neljän vuosisadan ajan. Vaikka suvun alkuperä on peräisin länsirannikolta, Oulun tienoilta, sen juuret ovat olleet pitkään ja ovat edelleen Pohjois-Karjalassa. Sieltä muutettiin vuosisatojen aikana muualle Suomeen ja ulkomaille.
Siposten sukuseura perustettiin Lieksassa 10.8.1995 ja kymmenvuotistapaaminen pidettiin myös siellä 9.7.2005. Sukutapaamisia pidetään joka toinen vuosi, jonka paikasta päätetään erikseen sukukokouksessa. Sukutapaamiset ovat yksipäiväisiä.