TALVISOTAMUISTOJA KENTTÄPOSTIKIRJEIDEN KERTOMANA

Koppeloisen metsänvartijatorppa sijaitsee Nurmeksen Mujejärvellä, valtion metsämaiden keskellä. Nurmes - Kuhmo maantielle 5 km ja lähimpään naapuriin 4 km. Elettiin syystalvea 1939. Koppelon, kuten kotiamme kutsuttiin, perheeseen kuului Stiina-mummo, isä-Tauno, äiti-Fanni, Liisa 4v, Mirja 2v ja kesäkuussa syntynyt Rauni. Isää nuorempi Osmo-veli odotti varusmiespalveluun lähtöä. Lähiseudun soilla oli käynnissä ojankaivusavotta ja työmiehet kortteerasivat Koppelossa. Lokakuun liikekannallepanossa Tauno -isä joutui ensin Lieksaan ja edelleen Ylämyllylle. Työhevosemme Jymy sai myös lähtökomennon ja kerran isä oli nähnyt työkaverinsa rintamalinjojen läheisyydessä. Stiina-mummo meni Lehtovaaralle poikansa Oiva Siposen perheen luokse ja sieltä edelleen Savikylälle Alina-tyttärensä kotiin. Rajaseuduilla oli levotonta, evakuointeja suoritettiin. 26.11 ammutut Mainilan laukaukset kiristivät tilanteen ja pommitukset alkoivat 30.11.39. Sota oli syttynyt!

Joulukuun alkupäivinä tuli "ojapomo" Heikki Rae maksamaan työmiesten tilit ja savotta keskeytyi. Joulukuun 6. päivä kaksi neuvostorykmenttiä saavutti Rastin kylän Kuhmon puolella. Tykkien jyske kuului Koppeloon. Pimeässä illassa näkyi valoloimotus Lau'uksen taivaalla. Varhain seuraavana aamuna äiti lähti kolmen tyttönsä kanssa taipaleelle. Tienvarren talosta, Kansikosta, järjestyi kuljetus Lehtovaaralle. Nurmeksen kauppalassa etsittiin turvallisempia paikkakuntia rajaseudun perheille ja järjesteltiin evakuointikuljetuksia. 10.12 tulleen siirtomääräyksen mukaan Koppelon perhe saa mennä Vesannolle äiti-Fannin kotiin. Evakkojuna täyttyi ja liikkeelle lähtöä odoteltiin kauan. Seuraava päivä oli illassa junan suunnatessa kulkunsa kohti Kontiomäkeä. Kaksi päivää kului kylmässä ja puolipimeässä junavaunussa. Äiti kirjoittaa Raunin köllöttelevän tyytyväisenä vaneriaskissa, Liisan ja Mirjan kierrellessä käsi kädessä ympäri junavaunua. Pimeän turvin juna lähti lopultakin kohti Kajaania, edelleen Iisalmeen ja Kuopioon.

Linja-autokyyti vei sitten Vesannolle. Torstaiaamuna Koppelosta lähtenyt porukka oli seuraavan viikon torstai-iltana perillä Vesannolla. Matkalla vilustuneet lapset sairastuivat. 19. joulukuuta äiti kirjoittaa isälle Liisan ja Mirjan toipuvan, mutta Rauni on edelleen korkeassa kuumeessa. Joulu meni ilmahälytyksiä seuraten ja maakellarista pommisuojaa hakien. Lapset leikkivät serkkujensa kanssa. Liisa ei halunnut mennä navettaan, kun siellä ei ollut omaa Imperiä eikä Perjakkaa. Isää ikävöitiin kovasti ja odotettiin lomalle sieltä Kollaan ja Uomaan tykistö- ja viestijoukoista. Helmikuun ankarat taistelut estivät loman. Maaliskuun 13 päivä tuli rauha - aseet vaikenivat! Tästä alkoi äiti-Fannin elämän vaikein viikko.

Sota on loppunut, eikä isä- Taunosta saada mitään tietoja. 19.3.1940 kirjoittaa isä sairaanhoitajan avustamana lyhyen viestin haavoittumisestaan 10 päivä maaliskuuta ja "viertämisestä sieltä ryssän puolelta sairaalasta toiseen". Huhtikuun lopulla isä pääsi sairaalasta ja matkusti Vesannolle, ja Mujejärvelle paluuta valmisteltiin. Toukokuun alussa perhe lähti riemuiten kotimatkalle Karjalaan, kuten me Koppelon lapset kotiamme kutsuimme. Kansikon Johannes lähti avuksi vaivalloiselle lopputaipaleelle. Räjäytettyjen siltojen takia joet ylitettiin kivikoita pitkin. Purossa seisten Johannes nosteli lapsia ja tavaroita toiselle rannalle. Astiat löytyivät piilopaikoista, tyhjistä perunakuopista ja karjakin tuotiin omasta evakkopaikastaan. Oli kevät ja toukojen teko odotti! Monivaiheisen ja vaikean talven jälkeen elämä Koppelossa jatkui tutuissa uomissaan. Vanhempien kenttäpostikirjeiden lisäksi asiatietoja on saatu kenraaliluutnantti Ilkka Halosen talvisodan päiväkirjoista, jotka julkaistiin Savon Sanomissa talvisodan 60v muistoina 27.11.1999-13.3.2000. 

Keiteleellä 22.2.2005 Mirja Koskinen os. Siponen