Edesmenneitä Siposten sukuseuran toiminnassa mukana olleita ja toimintaan vaikuttaneita henkilöitä.

Raimo Siponen


Raimo Armas Siponen, varastomestari s.12.12.1925 Pielisjärvi,
k. 31.7.2005 Joensuu.

Raimo Siponen alkoi tutkia "omia juuriaan" 1990 -luvun alussa. Hän kokosi Siposten sukua yhteen tutkimalla suvun vaiheita aina 1650 -luvulta asti. Hän kokosi yli 6200 Siposten sukuun kuuluvan henkilön tiedot julkaistavaa kirjaa varten, jossa vaimo Eeva tuki häntä vahvasti. Raimon aloitteesta perustettiin 1995 Siposten sukuseura ry. Vuonna 2005 sukuseuran 10 -vuotis kokouksessa Raimo Siponen nimitettiin sukuseuran kunniajäseneksi.
Raimo Siponen kuoli 31.7.2005 pitkän sairauden uuvuttamana.

Muistokirjoitus

Tieto Siposten sukuseura ry:n perustajan ja pitkäaikaisen puheenjohtajan Raimo Siposen kuolemasta tuli yllätyksenä. Kolme viikkoa ennen poismenoaan hänet kutsuttiin sukuseuramme kunniajäseneksi Lieksassa pidetyssä kokouksessa.
Elämäntyönsä Raimo Siponen aloitti metsätyönjohtajana Lieksassa. Sitten hän siirtyi VR:n palvelukseen ja toimi 40 vuotta eri puolilla Suomea, muun muassa varastomestarina Joensuussa ja Jyväskylässä.
Eläkkeelle jäätyään hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa, sukumme tutkimisen ja sukuseuran perustamisen. Salkku pyörän ohjaustangossa hänen nähtiin polkevan niin pyryssä kuin pakkasessa Iiksenvaaran koululta kohti maakunta-arkistoa etsimään puuttuvia sukumme jäseniä. Kun matkoja kertyi satoja, niin materiaalia kertyi tuhansiin henkilöihin nouseva määrä.
Vuosien vieriessä tulivat sairaudet. Vaivojaan valittamatta hän jatkoi tutkimustyötään vointinsa sallimissa puitteissa ja ehti päästä sukututkimuksessa aina 1600 -luvun puoleen väliin saakka. Vain julkaisutyö jäi jälkipolville. Tieto siitä, ettei työ jäisi kesken, vaan tutkimustulokset julkaistaan lähiaikoina, rauhoitti Raimon mieltä.
Urheilu oli hänellä kiinnostuksen kohteena. Nuorempana hän oli Mutalan Riennon kuntojaoston vetäjänä ja ohjaajana, samoin hän oli Riennon lauluryhmän perustajajäseniä. Myös luonto oli Raimolle läheinen. Silmä tavoitti puusta erikoisen luonnonoikun, puunpahkan tai oksanhaaran ja mielessä välähti, tuostapa teen koristeen kesämökille tai asunnolle.
Itse opin Raimon tuntemaan toimiessani sukuseuramme hallituksessa. Päällimmäisenä hänestä jäi mieleeni hänen vaatimattomuutensa. Koskaan hän ei tuonut esille itseään. Joskus oli vaikeitakin aikoja, muistan mieleenpainuvana Kolilla vuonna 2001 pidetyn sukukokouksen, jota hän tuli johtamaan sairaalan teho-osastolta.
Vain harva kokouksen osanottaja tiesi todellisen tilanteen vakavuuden.
Heinäkuun 30. päivänä vuonna 2005 klo 10.20 saapui hetki, jolloin silmät painuivat kiinni ikiuneen.

Oiva Siponen
Siposten sukuseuran varapuheenjohtaja

Sulo Siponen

Sulo Matti Kalevi Siponen, metsuri s.17.6.1944 Pielisjärvi
k. 16.4.2012 Lieksa

Sulo Siponen toimi sukuseuran hallituksessa vuodesta 2003 vuoteen 2007.
Hän oli innokas kyykänpelaaja - niinpä hänen vastuullaan oli aina sukutapaamisissa organisoida kyykkäkilpailu.

Veikko Timonen

Veikko Henrik Timonen , toimittaja s. 27.5.1932 Pielisjärvi
k. 30.6.2013 Lieksa

Toimi sukuseuran hallituksessa sukuseuran perustamisen alkuvuosina.
Vuodesta 1995 vuoteen 2003.

Muistokirjoitus

Henrik Timonen on poissa. Lieksalainen toimittaja Henrik (Veikko Henrik) Timonen lähti Tuonen tuville sunnuntaiaamuna 30. kesäkuuta 81-vuotiaana. Henrik Timonen oli syntyperäinen pielisjärveläinen. Nuoresta lähtien hän oli kiinnostunut kirjoittamisesta ja piirtämisestä. Kirjoittamisharrastus vei voiton. Henrik Timonen tuli Pohjois-Karjala -lehden Lieksan aluetoimittajaksi vuonna 1967. Kitee-Tohmajärvi -lehden toimittajaksi hän siirtyi vuonna 1968. Sieltä hän jäi eläkkeelle 1985. Henrik Timonen kirjoitti useita juttuja metsästys- ja kalastusaiheisiin lehtiin. Esimerkiksi Erämaailma- joulujulkaisuun hän kirjoitti 16 vuoden ajan erätarinoita. Karjalaisen kulttuuri- liitteeseen Aatraan hän kirjoitti runoja. Hänen kirjoittamansa kuunnelma Kunniavelka esitettiin Yleisradiossa 1978.

Paitsi kirjoittaminen ja piirtäminen, urheilu oli Henrik Timosen harrastus nuoruusvuosista lähtien.
Varusmiesaikanaan hän oli Helsingin Olympialaisissa vuonna 1952 Stadionin pääportilla vartioimistöissä.
Hiihto oli Henrik Timosen mieliurheilua. Hän osallistui monet kerrat maakunnallisiin hiihtokilpailuihin. Poika menetti isänsä 4-vuotiaana, mutta jo 6-vuotiaana hän itse teki ensimmäiset suksensa, joihin suunnitteli mäystimet isävainajansa lapikkaista.
Kotiseutuni -tangossa lauletaan "Kotiseutuni, oi, kerran lapsesi kutsut pois…kerran näit sinä syntyvän mun,
kerran pääsen mä helmaasi sun." Näillä säkeillä muistelen Henrik Timosta.

HEIKKI KEROLA

Henrik sairasti yli 6 -vuotta, viimeiset vuodet pyörätuolin avulla liikuttiin.
Henrik oli taiteilija ja ehdoton luonto-ihminen. Hänen tuotantonsa jäi varjoon, mutta erittäin hyvät ja raskaat novellit kuvaavat hyvin luovan ihmisen elämää. Kiitos Siposten sukuseuralle muistamisesta


TERTTU H.-TIMONEN


Olavi Siponen

Olavi Antero Siponen , puutaiteilija s.27.3.1935 Pielisjärvi
k. 21.3.2014 Joensuu

Olavi Siponen ,
"työnsä" parissa.

Muistokirjoitus

On kulunut kaksi vuotta mieheni Ollin kuolemasta. Se on vielä minulla hyvin muistissa, siksi kirjoitan siitä nyt. Oli kaunis maaliskuinen tiistaipäivä, kun lähdimme tavanomaiselle päiväkävelylle. Ollilla oli mukana “rollaattori”. Se tasoitti kävelyä ja esti kaatumiset. Teimme puolen kilometrin lenkin monin pysähdyksin. Ollilla oli ollut hieman pahoinvointia ja niinpä teimme pari ylimääräistäkin pysähdystä. Illalla huono olo jatkui ja lopulta soitin hätäkeskukseen. He lupasivat lähettää ambulanssimiehet tarkistamaan tilanteen, mutta Olli pyysi minulta puhelimen ja sanoi, ettei heidän tarvitsisi tulla. Sinnikäs päivystäjä sai onneksi Ollin suostumaan tarkastuskäyntiin. Ensihoitajien tultua he tekivät tarkastukset ja soittivat keskussairaalaan. Neuvottelun jälkeen sovittiin, että heti aamulla lähtisimme lääkäriin ja tiputukseen nestehukan takia.
Yhdeksältä olimme jo menossa Enon terveys-keskukseen, kuten oli sovittu. Jouduimme odottamaan vapaata hoitopaikkaa useita tunteja. Vihdoin saimme tiedon, että Siilaiselle vapautuisi paikka. Olli halusi, että minä veisin hänet, ei ambulanssi. Matkan aikana mieheni sanoi sanat jotka ovat jääneet elämään:- Siinäkö tämä nyt oli? Minä siihen nokkelana jatkoin: -Etkö muista, että Raamatussakin sanotaan: Kun olit nuori, sinä vyötit itsesi ja menit minne tahdoit, mutta kun sinä vanhenet, sinut vyöttää joku toinen ja vie minne et tahdo.
Tulimme Joensuun seudun sairaala-alueelle Siilaiselle. Parkkipaikalta oli todella pitkä matka osastolle, mutta sisukkaasti Olli jaksoi sen kulkea. Ollille muutettiin sairaala-asu ja hänet laitettiin heti tiputukseen. Olimme lähteneet aamulla yhdeksältä ja kello oli lähes neljä kun lähdin kotiin päin, jättäen mieheni lepäämään. Kovin oli yksinäistä Eeva-rouvan kotihinsa käydä, vaikken arvannutkaan, ettei mieheni enää kotiin tulisi.
Torstaina minulla oli lähetyspiiri ja illalla tuli vielä vieraita, Niinpä en päässyt torstaina Ollin luokse, mutta tyttäremme Minna ja poikamme Pekka perheineen menivät häntä katsomaan. Illalla Minna soitteli ikäviä uutisia, koska hän oli pyytänyt nähtäväkseen paperit ja tiedot (onhan hän itsekin ollut sairaalassa töissä).Tulehdusarvot olivat nousseet valtavasti ja maha oli päivässä turvonnut valtavaksi palloksi.
Perjantaiaamuna Olli jo kiirehti soitollaan minua sinne. Huone oli Minnan pyynnöstä tyhjennetty vain miestäni varten. Paikalle tullessani lääkäri vahvisti tyttäreni edellisenä iltana kertomat asiat, tilanne oli todella kriittinen. Elonpäiviä annettiin vain yhdestä päivästä muutamaan viikkoon Lääkäri kertoi erilaisista toimenpiteistä, joilla Ollin oloa pyrittäisiin vielä helpottamaan. Mutta niitä ei enää ehditty tehdä.
Minä olin hieman hämmentynyt kaikesta tiedon tulvasta ja asioiden äkillisestä muutoksesta. Toin sairaalaan kävelevän terveentuntuisen miehen ja nyt meillä on saattohuone ja mieheni kuolemankielissä. Tähän kaikkeen en kuitenkaan ollut osannut varautua.
Hoitajat tulivat tekemään hoitotöitään, joiden aikana Olli vielä jaksoi itse heitä avittaa liikkeillään. Hoitajien lähdettyä Olli pyysi että tulisin ihan lähelle, otin häntä kädestä ja keskustelimme ihan tavallisia asioita. Jossakin vaiheessa tuli hiljaisuus. Pyysin miestäni, että paina minun kättäni, jos pystyt. Koin pienen painalluksen. Kävin soittamassa tyttärellemme, sillä pojalleni Pekalle en uskaltanut soittaa. He olivat nimittäin lähteneet Lapinmatkalle jo aikaisin aamulla ja pelkäsin tiedon aiheuttavan turhan riskin automatkalla.
Menin mieheni luokse ja lauloin Ollille hänen lempilauluaan, jota mummo oli jo hänelle laulellut: “Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.” Yht`äkkiä Olli siirsi katseensa kohti kattoa, irrotti kätensä otteestani ja nosti senkin ylös. Hän yritti löytää uudelleen käteni ja taas käsi kohosi ylös. Vielä kolmannenkin kerran käsi nousi ylös, ihan kuin näyttääkseen minulle jotain ihmeellistä. Hän ei puhunut enää mitään ja silmät jäivät katsomaan ylös. Siihen ehti myöskin tyttäremme ja yhdessä seurasimme miten kasvot otsasta käsin alkoivat vaalentua ja rinta nousi aina vain vähemmän. Lopuksi tytär painoi isänsä silmät kiinni ja sanoi isälleen jäähyväiset. Minä olisin voinut sanoa niin kuin Olli: SIINÄKÖ SE YHTEINEN MATKAMME NYT SITTEN OLI?

Eeva Siponen (Olavin vaimo)

Muistokirjoitus

Olavi Siponen syntyi 27.3.1935 Lieksan (Pielaveden) Kuorajärven Särkivaarassa. Hänen isänsä oli talollinen Otto Siponen. Perheeseen kuului kolme lasta, joista Olavi oli nuorin. Kuorajärvi oli hänelle kotipaikka, jossa hän oppi tuntemaan metsän, luonnon ja sen mahdollisuudet. Ne vaikuttivat hänen elämäänsä monin eri tavoin. Hänestä tuli metsän mies, sahateknikko ja puutaiteilija. Saimme usein ihailla hänen luovaa lähestymistään metsän tarjoamiin mahdollisuuksiin taiteessa ja käyttö-esineissä. Hän oli suuri luonnon ystävä ja eräretkeilijä Lapin tuntureilla ja erityisesti Pohjois-Karjalan vaaroilla, vesistöissä ja soilla.

Käytimme hänen kokemustaan ja paikallistuntemustaan
sukuseuran retkiä toteutettaessa ja useiden sukukokousten järjestelyissä. Myös sota-ajan taistelupaikat ja niiden tapahtumat olivat hänelle tuttuja, kuten Ilomantsin raja-alueet ja Petkeljärven Möhkön ruukin koskialue, jossa me kävimme jatkosodan taistelutantereilla. Saimme perusteellisen katsauksen koko
ruukin alueen elämästä yli sata vuotta sitten. Olavi tunsi monia Siposten suvun tarinoita, joita hän kertoi meille suvun historiasta kiinnostuneille.

Olavin merkitys oli suuri suvun toiminnassa, joka alkoi sukuseuran perustamisesta vuonna 1995. Hän oli aktiivinen henkilö, joka halusi yhdistää suvun jäseniä eri puolilta Suomea. Minutkin hän toivotti tervetulleeksi Juukan kokouksessa 1997, johon osallistuin ensimmäisen kerran.
Olavin mielestä oli hyvä, että sukuseuraan tuli uusia jäseniä Pohjois-Karjalan ulkopuolelta. Hän toimi vetäjänä juhlatoimikunnassa, jossa suunniteltiin ja toteutettiin sukukokouksia ja retkiä.

Hän toimi suvun hallituksen jäsenenä 2003-2011. Luovana persoonana hän ehdotti ideoitaan ja uusia ratkaisuja
toimintaamme, joita pyrittiin toteuttamaan. Hänen positiivinen ja sosiaalinen luonteensa vei asioita joustavasti eteenpäin. Hänellä riitti aikaa myös moniin harrastuksiinsa, kuten vaellukseen, kalastukseen ja pyöräilyyn. Tärkeintä oli luova puutyötaide.

Olavi ja Eeva (os. Lehtineva) vihittiin avioon 18.4.1965.
Heille syntyi kaksi lasta, Pekka (14.9.1966) ja Minna-Kaisa (7.3.1969). Olavi ja Eeva asuivat viimeiset vuodet Uimaharjussa. Perhe oli Olaville erittäin tärkeä. Hän puhui usein perheestään ja lastenlapsistaan, joita on viisi. Eevan vaikutus ja tuki Olavin elämässä oli suuri. Myös Eeva osallistui sukuseuran kokouksiin ja
järjestämiseen.

Olavin sairaus oli meille kaikille yllätys, mutta hän itse suhtautui siihen varsin luottavaisesti. Tapasimme hänet viimeisen kerran
Polvijärven Huhmarissa 13.7.2013. Vaikka sairaudelle ei voitu enää tehdä mitään, hän kertoi voivansa edelleen hyvin. Hänen voimansa ehtyivät talven aikana ja hän poistui joukostamme 21.3.2014. Arvostamme suuresti hänen toimintaansa
Siposten Sukuseuran hyväksi ja kaipaamme hänen positiivista ja avointa tapaansa tarttua toimeen.

Veikko Sipola

Siposten Sukuseura ry:n puheenjohtaja.

Kuulun samaan Kuorajärven, Särkivaaran sukuhaaraan.


Martti Siponen

Martti Kalervo Siponen, luokanopettaja s. 29.7.1950 Pielisjärvi,

k. 14.3.2019, Espoo

Muistokirjoitus

Martti Siponen in memoriam 1950-2019

" Elämyksiä ei kokematta ja elämättä saa. Yhteisön, tässä tapauksessa Siposten sukuseuran puolesta, yhdessä toimien, tehdään suurtekoja. "

M.Siponen

Näin kirjoitti isämme, Martti Siponen, muutama vuosi sitten kokemuksistaan, kun hän osallistui Siposten sukuseuran väen
kanssa Sulkavan soutuun. Martti oli pöytälaatikkokirjailija", joka
tuotteliaasti teki muistelmia, runoja ja muita pieniä kirjoituksia.

Tätä muistokirjoitusta varten olemme lueskelleet paljon
tekstejä hänen viime kesänä (2018) ilmestyneestä omakustannekirjastaan "Värinöintejä elämänkoulussani"

Onneksi tuo kirja julkaistiin ja isän tekstit saatiin yksien kansien
väliin, sillä tänä keväänä isä suureksi suruksemme sairastui ja
menehtyi maaliskuussa vain muutaman viikon sairastamisen
jälkeen.
Kirjoittaessa hän sai tuoda syvällisempiä ajatuksiaan esiin, ja jättää muistoja jälkeensä. Kirjassaan Martti kirjoitti paljon
suvustaan ja hän oli erittäin aktiivinen Siposten sukuseuran
jäsen ihan loppuun asti.

Suku oli Martille aina tärkeä. Kun muistelimme isäämme hänen
muistotilaisuudessaan, kerroimme myös tästä sukuseura-aktiivisuudesta ja siitä, kuinka Martti piti paljon sukuseuran
pikeepaitoja, joten niitä on pesty ja korjattukin useasti. Tämä
varmasti kertoo siitä, kuinka hän ylväästi kantoi sukuseuran
vaakunaa rinnassaan loppuun asti.

PERHEEN HISTORIA

Pikkumökiltä Odilammelta.
Martti pojista keskimmäinen.

Jotta sukuseuran jäsenet saisivat lisää tietoa isästämme, kirjoitamme tähän myös pienen katsauksen heidän perheensä historiaa. Martti syntyi Pielisjärvellä 29.7.1950 Irja Siposen (os. Kukkonen) ja Armas Siposen (Antti Siposen poika) toiseksi pojaksi. Marttia ennen perheeseen oli syntynyt Mauri, joka huimassa kaksivuotiaan iässä haki rohkeasti apua naapurista, kun Martti päätti syntyä Armas-isän tekemän kotitalon sisälle heinäkuussa 1950. Irja-äiti oli tuolloin Maurin kanssa kaksin kotona ja kohta heitä olikin paikalla enemmän, kun Irja-äiti oli itse saanut napanuoran irrotettua juuri syntyneen Martin kaulan ympäriltä ja Mauri palannut naapurista kotiin apuvoimien kera.
Martin jälkeen perheeseen syntyi parin vuoden päästä vielä yksi poika, Reijo. Martin ollessa kaksivuotias, perhe lähti kaikkine tavaroineen ja vähäisine omaisuuksineen Espooseen töiden perässä. Pääkaupunkiseudulla asui tuolloin myös sukulaisia, kuten Armaan kaksi siskoa ja veli sekä Irjan veli, mikä helpotti varmasti jonkinasteista shokkia muuttaa maalta kaupunkiin.
Armas-isä sai töitä rakennustyömailta ja Irja-äiti työskenteli aluksi apulaisena Snettanssin maatilalla, josta he saivat myös aluksi asuinpaikan. Armaan ja Irjan haaveena oli oma talo.
He saivat jonkin ajan kuluttua hankittua Odilammelta, Pohjois-
Espoosta tontin, rakensivat ensiksi pikkutalon perheellensä.
Sen jälkeen Armas alkoi rakentaa isompaa taloa pikkutalon viereen.
Odilammella perheen kolme poikaa varttuivat nuoriksi ja aikuisiksi ja elivät heille varmasti parhaan mahdollisen lapsuuden ja nuoruuden omine kommelluksineen ja pienine haavereineenkin. Odilammen talossa Martti asui sitten siihen asti, kunnes lähti Joensuuhun opiskelemaan luokanopettajaksi.
Odilammen talo oli Martille loppuun asti erittäin rakas paikka.
Hän lunasti sen Irja-äidin kuoltua v. 2014 itselleen ja Eila- vaimolleen, sillä halusi viettää siellä mahdollisimman paljon aikaa, muun muassa muistella vanhoja, rauhoittua ja nauttia eläkepäivistään.

MARTTI OPETTAJANA

Ammatiltaan Martti oli luokanopettaja. Hän valmistui hum.kandiksi, luokanopettajaksi, vuonna 1979 Joensuun yliopistosta. Hän teki elämäntyönsä Espoossa, Matinlahden koulussa, espoolaisten lasten hyväksi. Matinlahden koulusta jäätyään eläkkelle vuonna 2010, Martti toimi resurssi- ja sijaisopettajana mm. Lintuvaaran ja Laajalahden kouluissa.
Martti oli lämmin, monitaitoinen ja todella pidetty opettaja.
Hän teki työtään suurella sydämellä ja halusi olla mukana koulumaailman kuvioissa vielä syksyyn 2018 asti. Erityisen lähellä hänen sydäntään oli liikunta sekä lastenkulttuurin edistäminen. Niitä hän vei eteenpäin isähahmona ja rautaisella ammattitaidolla. OAJ (opetusalan ammattijärjestö) palkitsi hänet lastenkulttuurin edistämisestä pronssisella ansiomitalilla. Opettaja-lehdessä ilmestyi kirjoittamamme muistokirjoitus isästämme 7.6.2019. Se on luettavissa Opettaja-lehden nettisivuilla. Isämme jalanjäljissä me tyttäret olemme opiskelleet itsemme molemmat kasvatustieteiden maistereiksi. Laura luokanopettajaksi ja Leena varhaiskasvatuksen alalta.

MARTIN KIINNOSTUKSEN KOHTEITA

Martilla oli useita kiinnostuksen kohteita, joista tärkeimpinä voisi mainita ensimmäiseksi Volvo Amazonin, hänen rakkaan vm 1967 "menopelinsä", joka oli meidän perheemme auto koko lapsuutemme ajan. Tuohon autoon liittyy paljon tunteita, kokemuksia ja muistoja. Sillä on ajettu ympäri Espoota, useita kertoja väliä Espoo-Varpaisjärvi (Eila-äitimme lapsuudenkoti), töihin, kuljetettu meitä lukuisia kertoja erilaisiin harrastuksiin ja hoitopaikkoihin sekä viimeisimpänä hääkuljetuksia, kun menimme molemmat naimisiin. Martti laitatti Volvon kuntoon v. 2009 Lauran häihin ja v. 2015 Leenan häissä rakas Amazon sai myös toimittaa tärkeää hääauton virkaa. Myös yksi kollega sai hääkuljetuksen Amazonilla ja muutamia eläkkeelle päässeitä kollegoita Martti kuljetti sillä arvokkaasti. Amazonia on aina käsitelty kuin kukkaa kämmenellä. Ja kun auto tässä muutama viikko sitten ajettiin Odilammen talon autotallista korjaamolle, tunteet nousivat vahvasti pintaan. Amazonin kohtalo meidän perheen osalta on vielä ratkaisematta. Isä ei halunnut siitä luopua koskaan, vaikka pitkään hän piti Amazonia ainoastaan kesällä ajossa ja talvet autotallissa.

LIIKUNTA

Martti palkintopallilla
oikealla.

Martti oli ihan pienestä pitäen kiinnostunut ja hyvin innostunut urheilusta. Hänelle kelpasi lähestulkoon kaikki urheilulajit.
Hän harrasti lapsena ja nuorena yleisurheilua ja hiihtoa sekä myöhemmin kuvioihin tuli hänen oma ykköslajikseen muodostunut lentopallo. Martti oli erittäin lahjakas urheilussa, hänet palkittiin lapsena ja nuorena monissa yleisurheilu- ja hiihtokilpailuissa ja hän halusi pitää loppuun asti kuntoaan yllä. Kun olimme pieniä, muistamme kuinka hän juoksi pitkiä ja rankkoja lenkkejä ja kävi usein lentopalloharjoituksissa. Ja miehet 35v -sarjan pituushypyssä hän voitti mestaruuden Eläintarhan urheilukentällä opettajien kilpailuissa huipputulok-sella. Viimeisinä vuosinaan Martti harrasti lentopalloa eri joukkueissa ja opettajaporukasssa hyvinkin voitokkaasti vielä keväällä 2018. Hän kävi myös sauvakävelemässä ja hiihtämässä ihan viimeiseen asti.
Myös penkkiurheilijana hän seurasi urheilua aktiivisesti. Hänen lempilajejaan olivat yleisurheilu, jääkiekko, jalkapallo ja tietenkin lentopallo. Hän myös analysoi lajeja tarkasti ja antoi mieli-
piteensä, olipa laji oikeastaan mikä tahansa. Lapsenahan hän oli opetellut ulkoa ihailemiensa urheilijoiden tuloksia ja kertoili näistä meille usein. Hänen lentopallokaverinsa olivat Suomen tämän vuoden MM-jääkiekkovoiton jälkeen käyneet haudalla, muistelleet ja vieneet Suomenlippuhuivin hautaristille. Isä olisi varmasti katsonut ihan jokaisen lätkämatsin ja seurannut Suomen pelejä! Pelikavereista muodostui isälle tärkeitä ystäviä ja hekin kaipaavat varmasti peliveli-Marttia.

Mara iskee.





MUSIIKKI

Martti ja kitara.

Musiikki oli Martille sydämen asia aina. Hän kuunteli aina monenlaista musiikkia ja olisi halunnut itse oppia vielä paremmin soittamaan ja laulamaan. Nuorena hän opetteli ulkoa
erilaisia hittilistoja ja osasi sanoja ulkoa. Hän opetteli itsenäisesti soittamaan kitaraa ja kävi jonkinaikaa haitaritunneilla lapsena.
Hän lauloi kuorossa eläkepäivinään ja hänellä oli vahvoja omia suosikkeja, joita halusi jakaa meillekin. Meidän harrastustemme kautta Martti tutustui enemmän klassiseen musiikkiin, sillä saimme käydä pianotunneilla ja laulaa kuoroissa koko lapsuu-
temme ja nuoruutemme ajan. Kävimme yhdessä kuoromatkoilla mm. Prahassa, Budapestissa ja Japanissa. Rakkaus musiikkiin jatkuu edelleen perheessämme, sillä Leenan lapsista jo kaksi soittaa musiikkiopistossa ja muutkin Martin lapsenlapset harrastavat jo musiikkia musiikkileikkikoulussa innokkaasti. Isän suosikkikappaleista voisi tehdä oman levyn tai jopa kaksi. Aivan viimeisinä päivinään isä kuunteli kanssamme musiikkia youtuben välityksellä. Katri Helenan "Kuuntele satua", Andy Williamsin "Moon River", Carpentersin "Yesterday once more" ja kaunista duettokappaletta "All I Ask of you". Yksi vahvoista suosikeista isälle oli aina "Nessun dorma".

MARTIN OMA PERHE

Martti Odilammella rakas
Amazon vieressään.

Meillä oli aina isän kanssa tunne, että hän rakastaa meitä ja huolehtii meistä aina. Isä oli avoin, empaattinen ja huolehtiva isä. Hän oli tukemme ja turvamme. Isä vietti kanssamme pitkät kesälomat ja saimme lapsuudessamme viettää hänen kanssaan paljon aikaa. Siitä olemme kiitollisia isällemme aina, että hän jaksoi viedä meitä harrastuksiin ja antoi meille aikaansa. Isä kasvatti meitä lempeydellä ja rakkaudella. Hän halusi tarjota meille mahdollisuuksia harrastaa etenkin musiikkia ja urheilua.
Hän tuli aina auttamaan missä tahansa asiassa, kun häntä pyysi. Ukkina neljälle pienelle tytölle, Leenan kolmelle ja Lauran yhdelle, isä oli aivan vertaansa vailla. Hän oli rakastava, lempeä ja hassutteleva ukki, jota myös pikkutyttömme rakastivat paljon ja ovat jääneet kaipaamaan kovin.

Isän yksi viimeisistä toiveista oli saada lapsia ja nuoria aikuisia mukaan sukuseuran toimintaan. Olemme olleet sukuseuran tapahtumissa ainoastaan pari kertaa mukana lapsena. Laura oli kerran myös laulamassa lauluyhtyeen kanssa, kun isä toivoi ja järjesti musiikkia sukuseran tapahtumaan. Isän ajatus oli, että
tapahtumissa olisi puheiden ja yhdessäolon lisäksi myös jonkinlaista kulttuuria tarjolla. Me toivomme, että nämä hänen toiveensa toteutuvat. Me Martin tytöt aloitamme omalta osaltamme sukuseurajutut tällä muistokirjoituksella, ja samalla liitymme mukaan sukuseuraan. Katsotaan, mitä muuta vuosien varrella voimme sukuseuramme eteen tehdä. Mikäli Siposten sukuseuran jäseniä kiinnostaa lukea Martin tekstejä, Martin kirjaa voi kysellä lainaksi meiltä tyttäriltä. Lainaamme kirjan ilomielin ja isälle lupasimme, että kirjasta tehdään vielä joskus uusintapainos, jolloin sinne liitetään vielä muutamia tekstejä mukaan. Martin musiikkisuosikeista, tai mistä vaan isään liittyvästä voi myös meidän kautta kysellä halutessa lisää.

Kirjoittaneet kesäkuussa 2019, Espoossa.
Laura Rantakokko os. Siponen ja
Leena Palokangas os. Siponen

Viljo Soikkeli

Viljo Soikkeli, autonasentaja, s. 4.3.1946 Juuka

k. 14.9.2020 Joensuu.

Viljo Soikkeli tuli sukuseuran toimintaan mukaan 2013. Hänet valittiin sukuseuran puheenjohtajaksi 2015. Kesällä 2020 Viljo sairastui vakavasti ja menehtyi sairauden uuvuttamana 14.9.2020.
Viljon työ sukuseurassa oli pyyteetöntä. Hän ei halunnut tuoda itseään milläänlailla korostetusti esille.

 

Oiva H. Siponen

Oiva H. Siponen, tarkastaja s. 12.6.1952 Juuka
k. 26.3.2021

Siposten sukuseura perusrettiin Lieksassa 1995. Oiva H. oli myös paikalla siinä tilaisuudessa. Hänet valittiin silloin myös sukuseuran hallitukseen. Oiva oli kiinnostunut suvustaan ja juuristaan. Hän "kaiveli" internetistä kaikenlaista tietoa Siposten sukuun liittyen. Sukuseuran oman kirjan - "Pielisen Siposia" teossa hän oli mukana kirjatoimikunnassa. Oiva H. tomi joko sukuseuran hallituksessa tai jossain toimikunnassa vuodesta 1995 - 2020 asti. Me kaikki sukuseuran toiminnassa olevat arvostimme ja arvostamme hänen arvokasta työtään sukuseuran hyväksi.

Siposten sukuseura ry / Hallitus