FT, dosentti Jukka Kokkonen

Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos 

Käkisalmen läänin voittomaan asuttaminen 1600-luvulla

Pohjois-Karjalan Siposten kantaisä Sipolan Niilo erityistarkastelussa 

(Siposten sukukokouksen juhlaesitelmä lauantaina 13.7.2013 Polvijärven Huhmarissa)

Tänä päivänä ihmiset muuttavat varsin herkästi paikasta toiseen olosuhteiden, kuten työn tai opiskelupaikan, mukaan. Näin on ollut aina. Hyviä elinolosuhteita ja parempaa toimeentuloa tavoiteltiin koko ajan ja paikasta toiseen siirryttiin varsin herkästi. Kun vanha asuinseutu kävi elämisen kannalta epäsuotuisaksi, siirryttiin uuteen paikkaan.

Erityisen voimakasta muuttoliike on ollut silloin, kun on syntynyt suhteellista liikaväestöä: sen täytyi lähteä etsimään muualta itselleen toimeentuloa. Varhaisella uudella ajalla eli noin 1520-luvun alkupuoliskolta 1700-luvun loppuun niin oli varsinkin Savon ja savolaisten kohdalla. Historiantutkimuksessa puhutaan 1500- ja 1600-lukujen kohdalla suuresta asutusliikkeestä, ns. savolaisekspansiosta, jonka seurauksena laajat alueet Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomesta tulivat asutuksen piiriin.

Mutta muuttoliikettä tapahtui myös muiden maakuntien kesken, esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalta Itä-Suomeen, niin kuin Siposten kohdalla. Muuttaminen oli varsin helppoa: vähäinen irtaimisto oli mahdollista ottaa mukaan tai myydä pois joutavilta osiltaan. Tosin jo varhain Ruotsin kruunu koetti asettaa tiukat rajat väestönsä, myös suomalaisten, oikeudelle muuttaa paikasta toiseen, niin ulkomaille kuin kotimaan sisällä.

Toinen syy, miksi väestö muutti varsin paljon varhaisella uudella ajalla, oli Ruotsin käymissä jatkuvissa sodissa ja erityisesti siinä tavassa, millä jalkaväkimiehistöä hankittiin armeijan riveihin. Pelätessään jalkaväkisotilaaksi eli nihdiksi joutumista talonpojat ottivat jalat alleen ja karkasivat sotaväenottojen alta turvallisemmille seuduille, jossa tulijaa ei tunnettu tai jossa sotaväenottoja ei ollut. Ruotsissa, johon suomalaiset tuolloin kuuluivat, oman kansallisen armeijan luominen alkoi 1540-luvulla Kustaa Vaasan aikana. Kotimaiset miehet olivat kruunulle halvempia kuin ulkomaiset palkkasotilaat, ja myös varsin nopeasti laitettavissa liikekannalle tarpeen tullen. Kotimaisen jalkaväen merkitys kasvoi entisestään noin vuodesta 1560 lähtien. Siitä alkaen Ruotsi oli sodassa lähes tauotta sata vuotta eteenpäin - ja monesti vielä myöhemminkin.

Miehet otettiin sotilaiksi väenottojen avulla, jotka koskettivat suurinta osaa asekuntoisesta noin 15-60-vuotiaasta miesväestöstä. Kruunu koetti säästää väenotolta isännän ja yhden muun työkykyisen miehen tilan työvoiman ja veronmaksukyvyn turvaamiseksi. Mutta jos tilalla oli enemmän miehiä tai jos sen verot rästiytyivät tai jos tila oli huonolla hoidolla, niin myös isäntä oli vaarassa joutua armeijaan sotilaaksi.

Talonpojat mieluummin karkasivat tai piiloutuivat kuin ryhtyivät sotilaaksi, koska he tiesivät armeijaan joutumisen itselleen lähes varmaksi kuolemantuomioksi. Huomattavan paljon vastarekrytoiduista sotilaista menehtyi heti kättelyssä johonkin kulkutautiin joko sotaleirissä tai varuskunnassa, tai sitten menehtyi johonkin infektioon melko vähäpätöisen haavoittumisen seurauksena. Sanalla sanoen moni meni, mutta harva palasi. Sen vuoksi karkaamisessa sotaväenotoilta tai sotapalveluksesta oli kyse itsesuojeluvaistosta.

1600-luvulla, suuren asutus- ja muuttoliikkeen aikana, Pohjois-Karjalan Siposten esi-isä Sipolan Niilo tuli itään Käkisalmen lääniin, Venäjän rajan tuntumaan, nähtävästi jostakin Pohjois-Pohjanmaalta Oulun ympäristöstä. Syy miksi hän jätti vanhan kotiseutunsa ja muutti uudelle seudulle itään lienee juuri noissa syissä, jotka edellä kerroin. Hänen pojillaan oli kenties vaara joutua armeijaan sotilaaksi tai hän muuten vain halusi muuttaa uuteen mahdollisuuksia täynnä olevaan ympäristöön, joka oli vasta muutama vuosikymmenen sitten liitetty Ruotsin valtapiiriin

Pohjois-Pohjanmaan "Sipolat" ja "Siposet"

Jokseenkin selvältä näyttäisi, että Pohjois-Karjalan Siposten tulonsuuntana maakuntaan olisi Pohjois-Pohjanmaa, jossa eli vanhastaan niin "Sipoloita" kuin "Sipoisia" ja "Siposia".

Oulujärvellä on jo vuonna 1565 Olli Sipoinen (Oluff Sipåin) ja ennen sitä, Kivennavalla Karjalan kannaksella, kolmetoista vuotta aiemmin (1552) Hannu Sipoinen (Hans Sipoine). Seuraavalla vuosisadalla, vuonna 1633, on Pohjois-Pohjanmaan Iissä Yrjö Sipola (Jören Sipaila) ja Muhoksella vuonna 1641 Juuso Sipolainen tai Sipolan Juuso (Joseph Sipoilan). Kalajoella mainitaan vuonna 1653 Perttu Sipola (Bertil Sipola). [1]

Kaikki nuo viimeksi mainitut ovat Pohjois-Pohjanmaalla samoihin aikoihin kuin teidän kantaisänne Sipolan Niilo mainitaan ensimmäisen kerran lähteissä Pohjois-Karjalassa 1600-luvun puolivälissä.

Maan yläosaan, Pohjois-Pohjanmaalle, jäi elämään sukua. Muun muassa vuonna 1702 mainitaan Rovaniemellä Erkki Sipola. Vuonna 1998 sukunimeä Sipola kantavia henkilöitä oli itse asiassa enemmän kuin Siposia: Sipoloita 1 224 ja Siposia 936.[2]

Sukunimien Sipola ja Siponen alkuperä on vanhassa skandinaavisessa miehen etunimessä "Sigfrid", joka suomen kielessä muuntui muotoihin "Sipi", "Sipo" ja "Sippo". Miesten ja talojen nimestä ne siirtyivät lopulta myös sukunimiksi mainittuihin muotoihin "Sipola" ja "Siponen".[3]

Käkisalmen lääni

Ruotsi oli voittanut Venäjältä Käkisalmen läänin (ruots. Kexholms län, ven. Korela uezd), maakunnan johon myös Sipolan Niilo muutti, Stolbovan rauhassa 1617. Aluetta kutsuttiin Käkisalmen lääniksi sen hallintopaikan Käkisalmen kaupungin ja siellä sijainneen Käkisalmen linnoituksen mukaan. Lääni käsitti yhteensä 18 pitäjää, joita kutsuttiin pitkään "pogostoiksi" eli hallinto- ja kirkkopitäjiksi venäläisen ajan perintönä. Pitäjät olivat sitä suurempia mitä pohjoisemmaksi mentiin. Pohjoisimpana pogostana oli Pielisjärvi, josta sittemmin muodostui ensin Nurmes ja sen jälkeen Juuka sekä myöhemmin vielä Rautavaara ja Valtimo.

Käkisalmen pohjoisesta läänistä muodostui 1700-luvulla Pohjois-Karjala. Vain se jäi Ruotsille, kun rajoja vedettiin uusiksi Uudenkaupungin rauhan 1721 seurauksena. Oma lääni Pohjois-Karjalasta tuli vasta 1960-luvun alussa ja silloinkin vain muutamaksi vuosikymmeneksi.

1600-luvulla Käkisalmen lääni veti puoleensa asukkaita monesta syystä. Ensinnäkin alueesta muodostui asutuksellinen tyhjiö. Seudulla asui kylläkin vanhastaan karjalais-ortodoksisia talonpoikia, mutta he alkoivat kiihtyvässä määrin muuttaa pois Venäjälle 1600-luvun aikana. Heidän autioksi jääneet tilansa vetivät puoleensa asukkaita lännestä Savosta ja ylempää Pohjois-Pohjanmaalta saakka. Toinen tekijä tulomuuton taustalla olivat hyvät luonnonvarat: riistamaita, kalavesiä ja runsaasti kaskeamiskelpoisia metsiä sekä runsaasti mahdollisuuksia uudisraivaukseen, varsinkin vesistöjen rannoilla.

Kolmas tärkeä tekijä oli Käkisalmen läänissä vallinnut vapaus sotaväenotoista. Kuka tulikin Käkisalmen lääniin pakoon pelättyjä sotaväenottoja, niin heitä ei koskaan luovutettu sieltä pois vaan he saivat jäädä uudisasukkaiksi. Ruotsin kruunulle, ja myös niille ruotsalaisen ylhäisaatelin edustajille, joille Käkisalmen lääni oli veroineen vuokrattuna, oli tarkoituksenmukaisinta pitää alue asuttuna ja saada siitä verotulot. Eikä mahdollisilla poisluovutuksilla haluttu työntää tulijoita pois, varsinkaan eteenpäin rajan taakse Venäjän puolelle.

Sipolan Niilo

Pielisen pogostasta on olemassa varhainen ja tiedoiltaan hyvin seikkaperäinen verotuslähde vuodelta 1637. Kyse on ns. maakirjasta ja siitä on olemassa 1990-luvulla painettu asiakirjajulkaisu. Siposia ei kuitenkaan mainita vielä siinä nykyisen Lieksan seudun asukkaina tai muualla maakunnan yläosassa.

Suvun kantaisä Pielisjärven pitäjässä, Niilo Sipolainen (Nillss Simbolainen), on Viekin kylässä (Wegiby) maakirjassa 1651. Veroluvultaan hän oli kylän suurin asukas yhdessä Olaska Philipofin kanssa. Kummallakin heistä oli 8 arvioruplaa. Asukkaita kylässä oli tuolloin kaikkiaan 24, joista alkuperäisiä karjalais-ortodoksisia talonpoikia vielä valtaosa, 17, ja vastatulleita luterilaisia talonpoikia 6. Viimeksi mainittuihin kuului myös Niilo.[4]

Kaksi vuotta myöhemmin (1653) Niilo Siponen on Yliviekin (Yliviegi) asukkaana. Kylät ja niiden nimet eivät vielä tuolloin olleet vakiintuneet, vaan ne elivät suuresti asutusprosessien mukana. Merkille pantavaa Niilossa on nyt, ettei häntä mainita, niin kuin muita seudun asukkaita, ensin etunimi ja sukunimi, vaan genetiivimuodossa "Sipolan  Niilo" tai "Sipoilan Niilo" (Sipåilan Nills). Alussa oli jo puhetta Pohjois-Pohjanmaan Sipoloista. Niilo oli luultavasti alkujaan sukunimeltään Sipola/Sipoila tai häntä kutsuttiin genetiivimuodossa kotitalonsa tai -kylänsä eli Sipolan/Sipoilan mukaan Sipolan Niiloksi. Varsinaisia asukkaita Yliviekissä oli tuolloin yhteensä 27 ja heidän lisäkseen vielä kolme ns. populia eli uudisasukasta. Kaikista näistä Niilolla oli kaikista suurin talous, josta maksettiin eniten veroja. Niilolla oli yhteensä 9 arvioruplaa. [5]

Vuoden 1656 maakirjasta selviää Niilon isän nimi. Niilo mainitaan nimittäin patronyymillä Niilo Matinpoika (Nils Madzsson).  Kotipaikkana oli yhä Yliviekin kylä, jossa oli tuolloin 25 asukasta, joista verotetuin oli Niilo kuudella arvioruplallaan.[6]

Niilo Matinpoika Siponen oli hyvin toimeentuleva talonpoika, ja seuraavasta päätellen myös hyvin etevä. Hänet valittiin helmikuussa 1657 pitäjän nimismieheksi kahden muun pielisjärveläisen talonpojan, Pekka Suhosen ja Martti Puhakan, rinnalla. Tilanne oli se, että vuotta aiemmin, kesällä 1656, oli puhjennut sota Ruotsin ja Venäjän kesken. Pian heinäkuun puolivälissä 1656 Lieksaan hyökkäsi ortodoksikarjalaisista talonpojista koostunutta sissijoukko, joka vangitsi pitäjän varsinaisen nimismiehen, Henrik Danielssonin, joka vietiin ensin Liperiin ja sen jälkeen Venäjälle vangittuna, ja jäi sille tielleen. Kun olot rauhoittuivat, pitäjälle valittiin mainittu kolmikko talonpojista hoitamaan väliaikaisesti pitäjää ja sen asioita nimismiehinä siihen saakka, kunnes uusi vakinainen nimismies valittaisiin. Siposta, Suhosta ja Puhakkaa kehotettiin hoitamaan nimismiehen tehtäväänsä "uskollisesti ja ahkerasti". Pitäjän yhteisten asioiden hoito oli sikäli tuttua, että kaikki kolme toimivat jo lautamiehinä Pielisjärven käräjillä.[7]

Vuoden 1658 maakirjassa on uutena maakirjakylänä Kylänlahti (Kylänlax) ja Niilo Siponen mainitaan siellä. Asukkaita oli tuolloin kaksi. Niiloa verotettiin neljän arvioruplan edestä.[8]

Samaan aikaan samassa Pielisen/Pielisjärven pogostassa mainitaan jo toinen Siponen, Reittu Siponen (Grels Sipåinen), joka oli uudisasukkaana (Hwussmenner och Tårpare) Savitaipaleen kylässä (Sawitaiwal), nykyisen Nurmeksen alueella. Mutta mikä sukulaisuussuhde Niilon ja Reitun kesken oli, lähteet eivät kerro. Reittu Siponen oli kenties Niilon aikuinen poika, joka oli lähtenyt elämään omillaan.[9]

Kolme vuotta myöhemmin (1661) Kylänlahtea ei ole tileissä omana maakirjakylänään, vaan Niilo Siponen on Niilo Matinpoika -nimellä (Nils Madzan) jälleen Yliviekin kylän asukkaana.[10]

Seuraava Siposten sukupolvi

Viisi vuotta myöhemmin (1666) tilanne Siposten osalta on mullistunut täysin. Yliviekin kylässä ei mainita enää Niilo Siposta tai Niilo Matinpoikaa. Hän oli nähtävästi kuollut 1660-luvun alkupuolella. Mutta muita Siposia oli kylläkin, ja kenties neljä: Sipolan Iisakki (Sipola Isack) ja nuori Sipolan Iisakki (Ung Sipola Isack) sekä Matti Niilonpoika (Matz Nilsson) ja Heikki Niilonpoika (Hindrich Nillsson). Kaikki he luultavasti olivat vanhan Niilo Matinpoika Siposen poikia, ja heidät kaikki mainitaan Yliviekin asukkaiden lopussa uudisasukkaiden (Bobl.) joukossa.[11]

Samaan aikaan muualla pitäjässä on Pankajärven kylässä (Panga Järfwi) Reittu Siponen (Grels Sipoinen) -niminen talonpoika.[12] Kyse on luultavasti samasta Reitusta, joka viisi vuotta aiemmin oli ollut Savitaipaleen kylässä, nykyisen Nurmeksen alueella.

Siposten keskinäisiin sukulaisuussuhteisiin tuo selvyyttä käräjäjuttu maaliskuulta 1691. Tuolloin käsiteltiin Siposten maanhallintajuttua yhteen niittyyn liittyen. Paikalla olivat Matti Siponen, hänen veljensä Iisakki Siponen ja heidän velipuolensa Iisakki Lepisto (Isaak Lepisto). Edellähän puhuttiin "Sipolan Iisakista" ja "nuoresta Sipolan Iisakista" eli kahdesta Iisakki-nimisestä miehestä samaan aikaan samassa kylässä. Heillä oli kenties sama isä, Sipolan Niilo, ja eri äiti, tai sitten toisin päin. Veljekset Matti, Iisakki ja Iisakki olivat vuosia sitten jakaneet keskenään yhteisen pesänsä, ilmeisesti Kylänlahdessa ei Viensuussa, ehkä heti isänsä kuoleman jälkeen. (Pienenä anekdoottina voi todeta, että Iisakille oli ollut sitä kautta tullut yksi noin kuuden kuorman suuruinen niitty, joka oli myöhemmin siirtynyt kaupan kautta Matti Pehkoselle 50 taalarin kauppahinnasta Ruotsin kuparirahassa. Koska Pehkosella oli jo riittävästi niittyä, niin että hän jopa vuokrasi niitä muille, kyseessä oleva niitty tuomittiin takaisin Matti Siposen tilalle.)[13]

Matti Niilonpoika Siponen, joka oli saanut etunimensä isänisänsä mukaan, jatkoi asumista Kylänlahden kylässä. Talvikäräjien 1689 pöytäkirja, eli ns. tuomiokirja, antaa hänestä mielenkiintoista lisätietoa. Matti kertoi tuolloin, että hän oli ottanut Mikon messun aikana syksyllä 1688 syytinkipojakseen (till Sytningz Son) Olli Nevalaisen, koska hänellä ei ollut koskaan ollut omaa perhettä, vaimoa tai lapsia. Niinpä Matti oli ottanut Olli Nevalaisen huolehtimaan ja ravitsemaan hänet sekä hoitamaan tilan Kylänlahdessa, niin kauan aikaa kuin hän eläisi. Ja kun hän, Matti, kuolisi, tilan ja vähäisen omaisuuden oli määrä jäädä Ollille, ilman että Matin sukulaiset saisivat perinnöistä mitään osaa. Matin ja Ollin keskinäinen sopimus vahvistettiin tuolloin käräjillä ja kirjoitettiin muistiin sen pöytäkirjaan. [14]

Vuonna 1677 oli tilanne se, että Siposia oli talonpoikina Pielisjärven pogostassa luultavasti neljä: kolme Yliviekin kylässä ja yksi Pankajärven kylässä. Yliviekissä olivat kaksi Sipolan Iisakkia, vanha ja nuori, sekä Matti Niilonpoika, siis veljeksiä tai velipuolia keskenään, niin kuin kerroin. Pankajärvellä oli Reittu Siponen, kenties yksi veljeksistä, niin että vanhalla Niilolla olisi ollut ainakin neljä poikaa. Kaikkien heidän verolukuaan tilapäisesti vähennettiin tuona vuonna suuren köyhyyden ja kadon vuoksi. Nuoren Sipolan Iisakin tilasta todettiin erikseen, että tila oli koko veroltaan autiona ja että seuraavana vuonna Niilo Pehkonen oli ottamassa tilan verolle. Tuossa vaiheessa nuori Iisakki muutti kenties Nurmijärven kylään, kuten seuraavaksi kerron.[15]

1600-luvun lopun tilanne

Tultaessa vuoteen 1690 tilanne oli se, että Siposia oli nyt nykyisen Lieksan alueella kolmessa eri kylässä. Nyt Lieksan kylässä oli Siponen, nimittäin Reittu Siponen (Grels Sippoin), ehkä sama kuin aiemmin Pankajärvellä. Nurmijärven kylä oli saanut Siposen Iisakki Siposen (Isack Sipoin) muodossa. Varpasenvaarassa, lähellä Kylänlahtea ja Yliviekiä, oli myös Iisakki Siponen.[16]

Kuusi vuotta myöhemmin eli vuonna 1696 oli tapahtunut sellainen muutos, ettei Lieksan kylässä ollut enää Reittu Siposta. Oliko hän kuollut tai muuttanut toisaalle, ei käy ilmi. Savuluettelossa mainitaan enää vain Nurmijärven ja Varpasenvaaran Iisakki Siposet, ja heidänkin tilanteensa oli käynyt huonoksi. Tuolloin elettiin suuria kuolovuosia 1695-1697, jolloin noin kolmanneksen Suomen väestöstä on arvioitu kuolleen erilaisiin vakaviin kulkutauteihin ja eräät jopa suoranaiseen nälkään. Niinpä Nurmijärven Iisakin osalta ilmoitetaan, että hän oli tuolloin "täysin varaton" (aldeles oförmögne). Varpasenvaaran Iisakista puolestaan todetaan, että hän oli ollut eräiden muiden tavoin ryöväämässä (Saml: på Röfwerj).[17]

Käsitteellä "ryöväri" tarkoitettiin tuolloin niitä Pielisjärven pitäjän talonpoikia, jotka olivat olleet mukana niissä ryöstöissä kohdistuen Lieksan ja Nurmeksen hoveihin sekä nimismiehen taloon vuodenvaihteessa 1696-1697.

Vuodenvaihteen 1696-1697 ryöstöt kumpusivat siitä vastarinnasta, joka kohdistui 1680-luvun alkupuolella käyttöön otettuun veronvuokrausjärjestelmään, jossa veronvuokraaja eli ns."arrendaattori" maksoi ensin talonpoikien puolesta verot kruunulle ja lopuksi peri ne vuokra-alueen talonpojilta itselleen. Järjestely oli talonpoikien paljon vihaama, ja Pielisjärvellä siitä teki erityisen vihatun veronvuokraaja Salomon Enbergin käskyläinen vouti Simon Affleck eli tutkimuksesta ja kirjallisuudesta hyvin tunnettu "Simo Hurtta", joka eli ja vaikutti 1600- ja 1700-lukujen taitteessa Pielisen Karjalassa.

Jouluna 1696 Affleck oli matkustanut Sortavalaan esimiehensä Salomon Enbergin luokse. Tietoa hänen poistumisestaan paikkakunnalta levittivät ympäri pitäjää kolmikko Antti Meriläinen ja poika Olli sekä Matti Eskelinen, jotka samalla kiihottivat talonpoikia Lieksan hovin ryöstöön. Se pantiin toimeen kolmannen joulun eli 27. joulukuuta vastaisena yönä 81 talonpojan voimin. Kun Affleck ei ollut paikalla, talonpojat saivat touhuta ja ryöstää Lieksan hovissa aivan rauhassa. Ruokatavarat sekä kaikki irtain omaisuus ryöstettiin paikasta ja kuljetettiin Viensuulle, jossa saalis jaettiin ryöstöön osallistuneiden kesken. Varpasesta kotoisin ollut Niilo Iisakinpoika Siponen oli mukana ja sai osanaan neljänneksen naudan ruhosta ja parkitsemattoman vuodan.

Mutta talonpojat jäivät pian kiinni rikoksestaan ja asetettiin lailliseen vastuuseen. Tapaus oli esillä jo Pielisjärven talvikäräjillä helmikuun alussa 1697.[18] Syytetyistä Niilo Siponen pakoili oikeutta Varpasenvaarassa, mutta häntä edusti käräjäpaikalla isä Iisakki Siponen, varsin huonoin seurauksin. Viranomaiset ja oikeuslaitos katsoivat, että Iisakki oli ollut hankkeessa mukana, koska oli tuolloin kuljettanut Niilo-poikaansa ja oli ollut mukana syömässä ja käyttämässä hovista ryöstettyjä tavaroita taloutensa muun väen tavoin. Niinpä Iisakki vangittiin ja kuljettiin Käkisalmen linnoitukseen, jossa tapausta käsiteltiin ylimääräisillä käräjillä maaliskuun puolivälissä 1697. Siellä Iisakki oli jo niin huonossa kunnossa, monen muun syytetyn tavoin, ettei häntä voitu tuoda oikeuden eteen. Iisakki Siponen Varpasesta kuoli pian 28. maaliskuuta 1697.[19] Syynä oli varmasti kova kohtelu vangitsemisen ja vankeusajan aikana sekä poikkeukselliset olosuhteet, nälkä ja erilaiset kulkutaudit. Iisakki Siposen osaksi olisi tullut kuolemantuomio, mutta hän vältti sen luonnollisella kuolemallaan. Tutkinnan aikana Iisakin taloudellisesta asemasta todettiin, että hän oli "kohtalaisen varakas" (tämlig behållen).[20]

Iisakki Siposen Niilo-pojalle kävi yhtä huonosti. Helmikuun alkupuolella 1697 pidetyissä talvikäräjissä todettiin, että hän oli kuollut vasta muutama päivä aiemmin. Mutta vangittuna vai vapaalla, lähde ei kerro.[21]

Käräjäjuttuja

1600-luvun lopun käräjäjuttujen määrästä ja sisällöstä päätellen Varpasen Siposet olivat hyvin aktiivisia ihmisiä, mutta toimintaan liittyi ajoittain epäselvyyksiä ja riitaa, niin että asioita jouduttiin selvittämään käräjäjutussa. Seuraavassa oikeustapauksia heihin liittyen kymmenen vuoden ajalta, 1684-1694.

Iisakki Siponen kävi syksyllä 1681 Lappeenrannan markkinoilla ja myi siellä 22 kappaletta lohia luutnantti Lars Björnin toimeksiannosta. Tilityksen kanssa oli jotakin epäselvyyttä, sillä Iisakki velvoitettiin vannomaan seuraavilla käräjillä sen, ettei hän ollut saanut niistä enempää kuin 17 taalaria 36 äyriä Ruotsin kuparirahassa.[22]

Noin vuonna 1682 oli Varpasen Iisakki Siponen lainannut Paavo Suhoselta, joka asui Haapajärven kylässä nykyisen Valtimon alueella, venäläisiä tenkoja arvoltaan kymmenen taalarin verran Ruotsin kuparirahassa sekä viljassa 20 kappaa ruista. Laina jäi kuitenkin maksamatta, niin että Suhonen karhusi saataviaan käräjillä kaksitoista vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1694.[23]

Helmikuussa 1687 oli käräjillä esillä salavuoteusasia, jossa olivat osallisina Marketta Ollikatar (Margetha Ollikatar) Lieksan kylästä ja naimaton talollisen poika Niilo Iisakinpoika Siponen Varpasenvaarasta. Edellisenä syksynä nuoret ovat harrastaneet esiaviollisia sukupuoliasioita keskenään, mikä oli kiellettyä ja rangaistavaa. Marketta tunnusti ja hänet tuomittiin kärsimään julkinen häpeärangaistus eli ns. kirkkorangaistus sekä pyytämään Pielisjärven seurakunnalta anteeksi. Niilon osalta asiaan palattiin myöhemmin käräjillä nimismiehen toimesta. Kummankin kohdalla oli kyse ensikertaisesta tapauksesta.[24]

Syyskuussa 1689 oli käräjillä esillä juttu, jossa vastaajana oli jälleen Varpasen Niilo Iisakinpoika Siponen, ja tällä kertaa siitä, että hän oli lyönyt naapurinsa Juho Parnun lehmän kuoliaaksi vuotta aiemmin, todennäköisesti 15. elokuuta (Mårmesse tijdh). Vastaajaksi oli haastettu myös Niilon veli Iisakki Siponen, eikä hän kiistänyt asiaa. Lopputuloksena oli, että Niilon tuli maksaa teosta kolme taalaria sekä korvauksena Parnun lehmästä viisi taalaria kuparirahassa.[25]

Yhdessä käräjäjutussa helmikuussa 1684 ilmoitetaan Varpasen Iisakin vaimon etunimeksi Mateli (Matelj).[26]

Lopuksi

Osa Pielisjärven Siposista selvisi yli 1600-luvun suurista kuolovuosista ja niitä seuranneesta pitkästä Venäjän-sodasta, johon liittyi venäläismiehitysaika vuosina 1710-1721. Vaikeiden vuosien jälkeen Siposia asui Pielisjärvellä 1720-luvulta lähtien vanhassa kotikylässä Viensuulla sekä Nurmijärvellä ja Pankajärvellä, ja myöhemmin myös Hattusaaressa Pielisellä, Höntönvaarassa, Sokojärvellä ja Viekissä.

Aivan lopuksi voin kertoa, että Siposet ovat myös omia esivanhempiani, tarkemmin määriteltynä vanhan Nurmijärven kylän n:o 4:n Siposet. Siellä asuneiden Juho Siposen ja Anna Meriläisen poika Matti muutti 1700-luvun lopulla talolliseksi Nurmeksen puolelle, vanhaan Mujejärven kylän n:o 1:een, lähelle nykyisen Kuhmon rajaa. Matilla ja vaimo Anna Koposella oli 1787-1862 elänyt tytär Anna Siponen, joka on esiäitini äidinäidin puolelta.



[1] Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Sukunimet. Otava: Helsinki 2000 (Uudistettu laitos), s. 608.

[2] Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Sukunimet. Otava: Helsinki 2000 (Uudistettu laitos), s. 608.

[3] Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Sukunimet. Otava: Helsinki 2000 (Uudistettu laitos), s. 607.

[4] Pielisjärven maakirja 1651. 9681: 352. KA. (Mf. ES 2676).

[5] Pielisjärven pogostan maakirja 1653. Grev- och friherreskap: Kajana. Räkenskaper 1653, s. 60. RA. (Mf. FR 312).

[6] Pielisjärven pogostan maakirja 1656. Vol. 25. Brahesamlingen. RA. (Mf. FR 204).

[7] Pielisjärven pogostan talvikäräjät 16.-17.2.1657. tt1. KA. (Mf. ES 2113).

[8] Pielisjärven pogostan maakirja 1658. Vol. 25. Brahesamlingen. RA. (Mf. FR 204).

[9] Pielisjärven pogostan maakirja 1658. Vol. 25. Brahesamlingen. RA. (Mf. FR 204).

[10] Pielisjärven pogostan maakirja 1661. Grev- och friherreskap: Kajana. Räkenskaper 1661, s. 122-123. RA. (Mf. FR 312).

[11] Pielisjärven pogostan maakirja 1666. Grev- och friherreskap: Kajana. Räkenskaper 1666, s. 328. RA. (Mf. FR 313).

[12] Pielisjärven pogostan maakirja 1666. Grev- och friherreskap: Kajana. Räkenskaper 1666, s. 329. RA. (Mf. FR 313).

[13] Pielisjärven talvikäräjät 9.-14. maaliskuuta 1691, s. 101v. gg10. KA. (Mf. ES 1798).

[14] Pielisjärven pogostan talvikäräjät 4.-8. maaliskuuta 1689, s. 83v. gg8. KA. (Mf. ES 1798).

[15] Pielisjärven pogostan maakirja 1677. Grev- och friherreskap: Kajana. Räkenskaper 1677. RA. (Mf. FR 313).

[16] Pielisjärven kylvö- ja satoluettelo 1690, s. 1167v, 1168v. 9766. KA. (Mf. ES 2687).

[17] Pielisjärven savuluettelo 1696, s. 1051v, 1052. 9790. KA. (Mf. LT 1339).

[18] Pielisjärven talvikäräjät 8.-13. helmikuuta 1697, s. 38v-51. gg16. KA. (Mf. ES 1800).

[19] Ylimääräiset käräjät Käkisalmen linnoituksessa 15.-18. maaliskuuta 1697, s. 53v-60v. gg16. KA. (Mf. ES 1800).

[20] Pielisjärven talvikäräjät 8.-13. helmikuuta 1697, s. 45v. gg16. KA. (Mf. ES 1800).

[21] Pielisjärven talvikäräjät 8.-13. helmikuuta 1697, s. 50v-51. gg16. KA. (Mf. ES 1800).

[22] Pielisjärven talvikäräjät 11. ja 13. helmikuuta 1692, s. 266v. gg2. KA. (Mf. ES 1796).

[23] Pielisjärven talvikäräjät 5.-10. maaliskuuta 1694, s. 50v. gg13. KA. (Mf. ES 1799).

[24] Pielisjärven talvikäräjät 10.-12. helmikuuta 1687, s. 21-21v. gg6. KA. (Mf. ES 1797).

[25] Pielisjärven kesä- ja syyskäräjät 17.-20. ja 23.-25. syyskuuta 1689, s. 116v. gg8. KA. (Mf. ES 1798).

[26] Pielisjärven talvikäräjät 22.-23. helmikuuta 1684, s. 50. gg3. KA. (Mf. ES 1796).