PIELISEN KARJALAN KANSALLISPUKU

Olen koonnut hieman tietoa kansallismuseon
intendentin fil. tri Toini-Inkeri Kaukosen laatiman muistion pohjalta; hän on suunnitellut Pielisen-Karjalan puvun 1960-luvun alussa. Aloitteen ko. puvunluomiseksi teki Lieksa-Pielisjärvi -seuran puolesta v. 1962 opettaja Helvi Tanskanen. Aineksina puvussa on käytetty kansallismuseon kansatieteellisen osaston esineitä, joita on kerätty 1800-luvun jälkipuoliskolla Pielisjärveltä

ja sen naapuripitäjistä. Puvussa on paljonkin pohjoissavolaisia vaikutteita, sillä pohjoissavolainen vaikutus oli aikoinaan Pohjois-Karjalan kansankulttuurissa huomattava. Näillä pohjoiskarjalaisilla tai pohjoissavolaisilla kaskenraivaajien syrjäisillä alueilla vaatteilla koreilu ei kuulunut 1800-luvun tyyliin, vaan esim. puvun kankaassa on vain hillityt kapeat raidat sinisellä pohjalla, ei juurikaan koristeita, ei esim. pitsejä tai
kirjontoja. Hameessa jotkut kannustavat nykyisin prässäämään esim. omassa puvussani olevat laskokset auki. Tämän hameen vyötäröä voi kätevästi napeilla ja lankalenkeillä leventää tai kaventaa. Pukuhan on ollut kallis, ja nainen on voinut vaikkapa raskaana ollessaankin käyttää samaa pukua, kun vyötärön hakasia tai nappeja on siirretty.

Puvun alueeseen kuuluvat Lieksan ja Pielisjärven lisäksi Juuka (mikä on sen nykyinen kotipaikka), Kontiolahti, Nurmes sekä Eno. Röijy on täyskimono volliröijy. Liiviä ei näissä puvuissa käytetty, sillä liivit eivät yleensä ehtineet kotiutua Pohjois-Karjalan perinteisiin kansanpukuihin. Lapsilla toki nähtiin liivihameita, joissa liiviosa oli kiinni poimutetussa hameessa. Röijyn helmassa takana olevat lievekielekkeet ovat nimeltään körtit eli vollit, kuten on esim. Koillis-Savon tai Kuopion seudun naisen puvuissa. Tämän volli-röijyn kaava on 1850-luvun tienoilta Juuasta. Vanha sanonta 1800-luvulta kuuluukin: ”Tehkee hyvä riätäl vollit, vaik’ei hihoja tuliskaa”.

Paita on tiivistä valkoista puuvillapalttinaa. Esiliina on joko tällainen valkoinen paidan kankaan kaltainen tai se on puna-sini-valkoruudullista puuvillakangasta kuten huivi. Oman essuni helmassa on yksinkertainen ohut reikäommelkirjonta.
Perinteisesti valkoiset essut ovat olleet perusesiliinoja ilman reikäompeleita.
Ruudullinen huivi on kontiolahtelaisen mallin mukainen. Koska olen huomannut usein painottavani tämän puvun koruttomuutta, on aiheellista painottaa myös naisten
käsityötaitoja, vaikkakin esim. kirjailut, kirkkaat värit ja pitsit tästä puvusta puuttuvatkin. Nämä ohuet puuvillaiset ja pellavaiset raita- ja ruutukankaat ovat aina vaatineet kutojiltaan erityistaitoja; niin oli ennen ja niin lienee myös nykykutojienkin aikana.

Tykkimyssyn eli koppamyssyn koppa on päällystetty vaaleansinisellä silkkikankaalla, johon on ommeltu ketjupistokuvioita. Ketjupistomallit ovat Pielisjärveltä ja Tohmajärveltä. Sukat ovat perinteisesti ohuehkosta villalangasta käsin kudotut ja esim. punaisilla poikkiraidoilla koristetut kirjoneuleiset sukat. Minulla tällaisia sukkia ei vielä ole, ja olen laittanut kansallispuvuissa yleisesti käytettävän mallin mukaisesti valkoiset puuvillaiset polvisukat. Myös korut ovat
kansallismuseon mallien mukaisia. Koruina on vyötäröllä vasemmalle puolelle kiinnitetty avainkokka, paidan solki ja röijyssä vaskinappipari ketjun kera. Kaula-aukon sulkee tässä puvussa uushopeinen paljinsolki. Vinokaitaleella reunustettu irtotasku on tehty myös kansallismuseon mallien mukaan. Tasku on vyötärölle sidotussa punavalkoisessa pirtanauhassa, malli pirtanauhaan on Pielisjärveltä.

Kenkinä on käytetty mustia nauhakenkiä, yksinkertaisia
mustia avokkaita tai nahanvärisiä lipposia / supikkaita. Kantimen olen hankkinut Joensuun torilta, ja mielestäni tällainen tuohikannin sopii hyvin tämän puvun kanssa.

Olen syntyisin Pielisjärveltä ja nykyisinkin vietän puolet ajastani (lähes kaksipaikkaisesti asuen) Pielisen rannalla Vuonislahdessa, joten Pielisen-Karjalan puvun valinta oli luonteva. Myös Enon
suunnalle on sukujuuria.

Lisäys: nyt kun katson pukuani valokuvasta, huomaan essun lyhyyden suhteessa hameen helman pituuteen. Pukuni helmaa on ilmeisesti 60-luvun (luvalla sanoen ”erikoisen”) muodin mukaan lyhennetty ja sittemmin jälleen pidennetty, ja essu on jäänyt siinä vaiheessa lyhyemmäksi kuin puvun helma
mielestäni edellyttäisi. Hyvä kuitenkin, että helma on pystytty pidentämään takaisin alkuperäiseen ja ”oikeaan” pituuteensa.

Tuija Kuusisto